Siirry sisältöön

IMG_0182 IMG_0183 IMG_0184

26.10.2015
No nih, nyt on ID:ssä tuoreet huilet ja uusi öljynsuodatinkin. Pelkuruuttani vein hänet Auto-Francelle ja änkesin väkisin viereen kyttäämään miten homma hoidetaan oikein 🙂

Entinen öljy oli mustaa ku aikakin, mutta alakautta kurkistelun perusteella ite koneen sisukset ei näyttäny kovinkaan pikeentyneeltä. Propussa ei ollu magneettia eli ei tiijä minkä verran metallitököä putkistossa kuljeskeli.

Sisuksiin laitettiin sopiva määrä puolisynteettistä Total 5W-40:stä jonka pitäisi toimia sekä pakkasella, kakkasella että kesälläkin. Kohtahan se nähdään!

Mittarinlukema 31008.

IMG_0140 IMG_0142

12.10.2015
Tänään lähti sitten Punikki talvisäilöön tuttuun & turvalliseen Kukkupäähän, jossa jo Karin Vihreä vartoilikin. Tänä kesänä kilometrejä ei kertynyt mitenkään hirmuisesti kun olin enemmän tohkeissani ID:llä huristelemisesta vaan mukavia oli jokainen niistä.

Öljyjä en nyt vaihtanut, mutta vaihdetaan sitten oitis keväällä käyttöönoton ja katsastustsekkauksen yhteydessä. Hyvä tsägä oli se, että kelit oli kuivat viikkotolkulla ennen talvisäilöön vientiä eli sätkä oli kuiva ja puhdas päältä, sisältä & altakin. Pari tuoretta kosteuden poistajaa Motonetistä, akun kenkä irti, luukut raolleen ja nähdään huhtikuussa 2016!

Mittarin lukema: 54070.

IMG_0061 IMG_0064

7.10.2015
Viime yönä pukkasi sitten pakkaset ja päivällä satoi räntää eli renkaanvaihtotalkoot kutsuu! Sekä Picassossa & Punikissa on kitkat alla, mutta ID:ssä kesämisukat eli hää oli onneksi ainoa joka em. hoitoa kaipasi.

Viime syksynähän mie hommasin Iiduun Typhoonin halpiskitkat jotka nyt sitten alle sujauttelin. Vanteet oli sen verran rupiset, että lätkäsin päälle kokopeittävät pölkkärit, täydestä menee ku väärä raha. Samalla sovittelin paikoilleen myös Moponetin etupenkin lämmittimet, eli sekin puoli olisi kunnossa kylmää kautta ajatellen.

Hitto, öljyt ja suodatin pitäisi vaihtaa vielä tänä syksynä vaan vetkuttelin hommaa niin pitkään ettei huvittaisi enää rymytä auton alla ja tuuminkin jotta kävisi esim. Auto-Francessa vaihdattamassa ja samalla saisi vakoiltua mitenkä se suodatinpanos sinne lohkoon pujotellaan etten typeryyttäni riko paikkoja.

Punikin talvisäilytyspaikka on edelleen hakusessa, muutamia potentiaalisia mestoja on tiedossa vaan hinnat on niin pirun kovat että vallan pyörryttää. Kukkupäähän laitoin tiedustelua vaan vastaus viipyilee vielä. Mobilisteilla on kanssa jotain talvipaikkoja, mutta odotellaan nyt tuo Kukkiskuvio…

IMG_9867

En nyt muista joko jaarittelin Weberin kaasarin toiminnasta, mutta sanotaan nyt tähänkin että Solexin hylkäämisen jälkeen on ID:n kulku parantunut vallan mahottomasti ja kulutus on tippunu litran verran eli nyt se on n. 14,5l / 100km - ihan vitusti edelleen...

Mittarin lukema: 30914.