Aihearkisto: AMI8

Sipistelyä koko rahan edestä 10.7.2014

IMG_6065

10.7.2014
Joutoaikaa ja intoa jälleen joten asensin lähes kaikki Kuopioon menneestä AMI:sta jemmaan otetut kromit ja verhoilut paikoilleen. Peeveli että tulikin siistiä! Sekä kattoverhoilu & ovipahvit olivat kun uusia Mäntysuopapesun jäljiltä ja katon reuna & ikkunalistat upeat, kolhuttomat ja suorat!

Upeaa ja mahtavaa ja siistiä!

Kuvassa etualalla oleva AMI8 on Kuopion Kuoman kaunokainen. Kaunis on, mutta meijän AMI8 Break on hienompi 🙂

Hyvä kiertämään 11.6.2014

IMG_5839

 

11.6.2014
Pikaisen pähkäilyn jälkeen päädyin siihen, että laitan AMI:n etiäpäin vaikka koppa on parempi kuin nykyinen. Vaihto-operaatio veisi ihan liikaa aikaa ja sitä ei valitettavasti ole. Samoin olisin joutunut säilömään kopan taivasalle ja siinäkin on omat riskinsä. Ruostepeikko, vittumainen peikko.

Vara-AMI -palvelun Kuopion konttorin Jamppa huristi kärreineen pihaan ja Jalppiksen & Mirkon kanssa lastasimme kärrin täyteen hyvää Ranskalaista metallia. Ennen luovutusta olin, sopimuksen mukaisesti, irroitellut talteen omaa projektiani varten tarvitsemani osat vaan kyllähän niitä aika hemmetisti vielä Kuopiookin läksi.

Tästä on hyvä jatkaa!

 

Sain halavalalla, toisen AMI8:n nimittäin.

IMG_5806  IMG_5789

7.6.2014
Lappeenrannan suunnalta tulla tupsahti tarjous josta ei voinut kieltäytyä, eli jetsulleen samanlainen AMI8 kuin meidän Aimo. Vuosimalli 1973. Runko ja tekniikka oli laitettu kiertoon, mutta kori verhoiluineen sekä vino pino ylimääräistä peltiä tarjolla käypään hintaan.

Noh, isäukolta Veturi lainaan, Onttolasta traileri ja Jalppis pyssyllä uhaten apumieheksi. Ennen kukonlaulua kun lähettiin niin puolilta päivin oltiin perillä. Siellähän se nökötti, kuhmuinen, kolhuinen mutta hemmetin hyväryhtinen beige AMI8. Koppa paremmassa kunnossa kuin meitin Aimossa. 3 pekkaan saatiin koppa kyytiin ja joka paikka varaosia täyteen. Harjakaiskahvien jälkeen kotio jossa oltiin ihmisten aikoihin.

Hemmetin painava on muuten AMI:n kori, Rättärin korin jaksaa nostaa 2 ukkoa vaan AMI:n kopan trailerilta nostoon tarvittiin 3 riuskaa ja 1 ruipelo.

Ehtoolla rupesin käymään läpi kuormaa ja päädyin siihen, että evakuoin siitä ne osat mitkä on parempia kuin Aimossa tai puuttuvat siitä ja loput kierrätän edelleen Kuopion suuntaan jossa tuttu kuoma rakentelee Ilomantista evakuoitua 1969 AMI henkilömallia.

Ainakin seuraavat hilut jääpi Mutalaan
– kattoverhoilut
– ovipahvit
– takatilan verhoilut
– matot
– pyyhkijän koneisto
– kattolistat
-…..

Täälläpä lisää kuvatuksia.

Mittarilentoa 10.5.2014

IMG_5050

10.5.2014
Osakuorma tuli ajallaan & moitteettomassa kunnossa ja kun kelikin oli kuiva & lämmin, niin askartelin Punikin tankkiin uuden anturin paikallensa. Tiukkaan oli junttautunut anturin kiinnitysruuvit reikiinsä, vaan pienen manailun jälkeen irtosivatten ja kannatkin säilyi lähestulkoon uudenveroisina… No joo, ainakin käyttökelpoisina 🙂

Piuhat paikalleen ja virrat päälle – vot, viisari värähti niin kuin viisarin tuleekin värähtää. Ei kun tankki paikalleen ja huoltsikalle lisää menovettä hakemaan, tankki oli nimittäin melkein tyhjä…

Kaasua? Ei kiitos! 2.5.2014

IMG_5019 IMG_5020

2.5.2015
Yllättävästä takatalvesta huolimatta ajelin AMI:n koneen lämpimäksi ja valuttelin mustat poijes lohkon pohjassa olevasta reijästä. Tilalle meni tuttu ja turvallinen Motoxin semisynteettinen 10-40W. Suodatin piti vaihtaa myös, vaan oli pirulauta niin tiukassa ettei lähteny millään työkalulla irti. Sen verran mamero olin etten uskaltanut lähteä ruuvarilla reikää pieksämään ja sillä tekniikalla irti vipuamamaan. Kilsoja on niin vähän plakkarissa, että körötellään nyt kesä ja vaihdetaan Jaoksen syyshuoltopäivänä.

Pakoputkiston syynäsin ja muutama klemmari oli löysällä ja apurinpuoleinen klemmari niin huonossa hapessa että kiristäessä läksi pulteista jengat. Onneksi jemiksessä oli putkiston asennussarja ja sieltä uutta klemppia kehiin. Asennustahna oli tietty kivettynyt, mutta 10 minsan marginaanilla kerkesin Moponettiin hakemaan uutta tilalle. Tiivistelin myös kakkosvaimentimeen joku kuukausi takaperint tehdyt hitsailut, joskohan se nyt kestäisi ja kaasut pysyis poijes kabiinista.

Korjasin myös toissatalvena haljenneen pissapojan säililön, perkkele että oonkin ahkera.

Mittarin lukema: 52939