Siirry sisältöön

 

29.5.2020
Rattoisasti on aika mennyt Volsun kanssa, mukavata vaihteluakin. Sitkeästi olen pitänyt kiinni itelleni antamasta ukaasista että eka kesä keskitytään ajeluun ja jokainen ei-vikoihin-liittyvä remo pitää pystyä hoitamaan saman illan tai korkeintaan saman viikonlopun aikana. Hyvä sääntö, suositan!

Volkkaripalstalta löysin yhteyden jäbään joka volsua rakenteli ja oon saanut hyvää lisäinfoa sen historiasta ja tekniikasta. Hyvissä hoteissa on ollut.

Vettä tulee sateella sisälle ihan rättärimittakaavassa ja jopa samoista paikoista eli pyyhkijän varsien juurista ja niiden tiivisteet on nyt uusittu ja mattojen aluset Karjalaisilla vuorattu, toivon mukaan vain toistaiseksi. Lattiamatot & verhoilut on jossain välissä raapaistava irti ja pestävä kunnolla, hiukkasen homeelta döftaavat - hoituu samalla kun skraapaa lattioiden pintaruosteita ja vetelee epoxit päälle.

Parikin ruostereikeliä on löytynyt kabiinin puolelta, ei pahoja mutta vaativat hoitoa - toinen takapenkin alla kuskin puolella lämpökanavassa ja toinen edessä apurin jalkatilassa lämpökanavassa. Helppo nakki.

Apurin puolelle sain pelin äkerrettyä paikoilleen. Vaati saranatapin vaihdon ja kovasti oli tiukassa entinen. Lopulta läksi kun lotrasi WD40:stä ja tykitti varovasti paineilmavasaralla. Hieno se on muttei siitä kyllä mitään näy.

Astilaudat vaativat isomman remon, mutta laitoin nyt listat kuitenkin paikoilleen kun entiset eivät oikein pysyneet paikoillansa.

Apurin oven ikkunan tiiviste vuosi vedet sisälle ja eilissä ehtoona näpersin 4h vaihdon kanssa. Joutui purkamaan kaikki ikkunamekanismit hiiteen että sai entiset hilut vex ja uudet tilalle. Sormet ruvella ja kynnet riekaleina mutta hyvä tuli. Samalla tuli tsekattua ovien sisustat ja eihän siellä mitään kotelosuojia ollut toisin kuin ed. omist. väitti. Onneksi on ollut kuivat ja lämpimät kelit niin paikat kuivina ja imuroinnin ja pienen rapsuttelun jälkeen litkut sisälle ja verhoilut paikoillen. Vot.

Äänentoisto tarpeen ratkaisin 5€:lla eli kirpparilta löytyi ruma 12V bluetooth -kajari jonka ruuvasin uuden hattuhyllyn yläpuolelle - onneksi jää vähän piiloon. Kerkesin jo ostaa hienon retrohenkisen Bosen, mutta se sopikin muotonsa puolesta paremmin mökkikäyttöön ja siihen sai kätsästi SD -muistikortilla 600 suomihittiä eli kaikki Finnhitsit bonuksineen - kyllä nyt kelpaa ongella istua Fredin ja Dannyn viihdyttäessä täpöllä j kybällä!

Juu, tänä aamuna sain myös Kuplan käyttöohjekirjan - väärä vuosimalli, mutta pikantti lisä hansikaslokeroon kuitenkin.

Kohta koittaa uusi kuu ja uudet kotkotukset, se on mukavaa vaihteluta sekin.

18.5.2020
Kaikkea pientä, mutta merkityksetöntä on tullu Vosun kanssa puuhailtua. Rouvahan se asetti kyytiintuloehdoiksi niskatuet ja rullavyöt ja ne nyt oon saanu äkerrettyä. Ekat rullat löytyi VW -palstojen kautta ja vyöt & vastakappaleet oli harmillisesti eri paria. Joka meinasi kyllä poksauttaa verisuonen päästä kun huomasin tilanteen vasta kun olin rälläköinyt entisen vastakappaleen vege ja tehny uudet kiinnikkeet ja sovittanu vyötkin paikoilleen. Koeajolle lähtiessä klik-klak, eip sovi. Noh, tilanne selvisi uusien vöiden tilauksella ja entisten palautuksella ihan sovussakin jopa.

Niskatuet oli hiukkasen kinkkisempi asennettava kun selkänojien verhoilut oli aikamoisen tiukasti ja erittäin siististi kiinnitetty ja vastoin tapojani yritin turvautua tekniikkaan enkä apinan raivoon ja astaloihin & teräaseisiin. Hiukkasen siinä sormet meni ruvelle ja seuraavana aamuna oli sormet niin kipeenä että kirjottelu sisälsi tavallistakin enemmän typoja eli kiroitusvihretä. Niskatuet siis paikoillaan ja sattuivat ihan riittävän kohdillensa, seuraavaksi sitten pitäisi keksiä joku verhoilu niihin etteivät olisi niin kauhian rumat.

Acicsen myymättömyydestä johtuvan kroonisen rahapulan johdosta varaosien ja tilpehöörien tilailu on jäissä, mutta jotain pientä on kuitenkin saanut hamstrattua kuten astinlautojen listoja, paikkamaalia, epoxia, pyyhkijän akselien gummeja (jotka tulikin tarpeeseen kun molemmat läpiviennit vuosivat kuin seulat etupenkin jalkatilaan), ajovaloihin hienot kromiluomet, kone- & nokkapellin tiivisteet, bambuisen tavarahyllyn ja ehjät peilit kuskin & apurin puolelle. Apurin peilin asennus hiukkasen haastava kun joutuu saranatapin vaihtamaan kierteelliseen ja tappi totaalisen ruostunut ja jumissa. Katotaan nyt miten sen saapi irti, viikon olen liuotellut mutta tuurna-vasara -partio ei sitä hievauttanutkaan...

Astin laudat meinasin elvyttää isse kun eivät ole kovin pahassa kondiksessa ja gummitkin ehyet. Tarvikelautoja löytyy mutta ovat ylen tökeröitä ja orggis-look-a-liket maksaa maltaita. Katellaan nyt, yritän edelleen rimpuilla remoja niin että Kuplis pysyy koko ajan ajokuntoisena, aikaisemmat harrasteprojektit, Siperia ja Sipe-rouva ovat tainneet vihdoinkin opettaa 🙂

 

Acis tuotu suomeen 7.7.1986 verottomana pakettiautona ja sellainen se on nytkin. Konehuoneessa Citroen Visan ilmajäähdytteinen voimanpesä joka takaa tasaisin 80-90km/h tunnissa nopeuden mäkisessäkin maastossa.

Kori ruosteeton, tyylikkään kaksivärinen. Niskatuelliset etupenkit uuden veroisessa kunnossa.

Runko suora ja hyväkuntoinen, ruostevauriot korjattu ja suojattu. Kotelot, kynnykset jne. käsitelty kotelosuoja-aineella.

Acadianessa Kovilin lisävaruste vetokoukku.

Akku uusittu 2019.

Uudenveroisilla vanteilla vähän ajetut TOYO -kesärenkaat sekä kromiset koristerinkulat & pölykapselit.

Tavaratila verhoilematon pintavärinen ja erittäin siisti.

Katsastettu 24.4.2020 klo. 9:15.

Remonttipäiväkirjaa ja kuvia: http://www.hulifer.net/paku/blogi/?cat=18

Lisäkuvia: http://www.hulifer.net/Acadiane-uudet
Sekä: http://www.hulifer.net/Acadiane-vanhat

Vaihdossa en huoli mitään.

Myyty 16.8.2020 Konnevedelle

5.5.2020
Acicsen kone vaihtoi omistajaa ja sain tilattua Volsuun hiukkasen varaosasia Aircooledista ja HotCarsilta. Rullavyöt tuli ja sain ne asennettuakin oikein nätisti pienen äherryksen jälkeen. Vaan sitten läpsähti kyllä sonta ropeliin ja käry nousi korvista kun hokasin että Volsupalstan heppuli oli myynyt eriparipaketin eli vyöt ja vastakappaleet eivät käyneetkään toisiinsa. Vittu saatana ja perkele.

Laitoin tulikivenkatkuisen viestin myyjälle, mutta eipä ole mitään kuulunut. Eipä vituta juu, etenkin kun jouduin silppuamaan entisten vastakappaletta niin ettei sitä saa ilman hitsailua paikoilleen ja siinä ei ole taas mitään järkeä kun joutuisi rälläköimään uudelleen uusien vöiden asentamiseksi.

Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistuminen on sietämättömän helppoa.

4.5.2020
Vappu hurahti mökitellessä ja mukavata oli. Tröiden jälkeen avasin vaihdekepakon uudelleen, sillä löysin Sambasta Volsun varaosamanuaalin jota plärätessä kiinnitti huomiota että tässähän on pakkilukkolevy eripäin kuin kuvissa ja kas perkkele, niinpäs onkin! Onpi joku laittanut levyn ylösalaisin ja eihän se mitään silloin estele - päin ja vastoin kannustaa laittamaan kolmoselta pakille rutirutsista!

Levy oikeinpäin ja testilenkille ja vaihteisto toimi ihan mahtavasti - jess, halpa ja helppo remo oli tämä.

Viikonloppuna löysin Volsupalstalta myös rullavyöt eteen, tuoreemman kupliksen mutta pitäisi mennä suuremmitta kikkailuitta.

Jalppiksen kanssa laitettin ylimääräinen Acadianen kone käyntiin, miulla oli niin surkeat akkukaapelit että puhti hukkui matkalla eikä virta riittänyt koneen starttiin. Vaihdoin siihen jo hätäpäissäni tulpat, tulpanjohdot, puolan, useempia kärkikoteloita testailin ja lunastin Ollilta uuden bensapumpunkin vaan vika oli paljon yksinkertaisempi - asentajan tyhmyys!