Siirry sisältöön

IMG_7660  IMG_7662

28.3.2015
Eilinen Kumikameli -keikka hiukan viivästytti aamuherätystä eli ihan kukonlaulun aikaan en pihalle kerenny, mutta päivänäölle kuitenkin. Takakokoojapussukoita vaihdellessani laitoin ne typeryyksissäni väärinpäin, koska ne oli niin jo aiemminkin ja kun nyt sitten oli myös uudet varvanpään kumit hallussa niin vaihdoin ne sitten poijes kuleksimasta.

Aikaa tuhrautui yllättävän paljon kun teki kaiken pariinkin kertaan eli eihän ne helevetin varvan pään sokan reiät sattunu linjaan ja sitten kun ne oli kohallaan niin huomasin että se perhanan pussukka oli väärässä asennossa ja hitonmoinen räpeltäminen ja tunarointi jatkui niin pitkään etten kerenny laittaa kuin kuskin puolen kuntoon vaan hyvä että edes sen. Tunari ja pöljä.

Venttiilit pitää kyllä vielä kerran tarkistaa, koska kone tuntuu käyvän todella könttyisesti etenkin kylmänä, jolloin tuntuu että joku inkkareista ei ole kyllä ihan penaalissa...

Semmone oli ID-tunarin lauantai.

ps. Mulla on edelleen hydeputkistossa puhdistulitkut ja kylläpä on paskasta tuo mitä kokoojapussukasta poijes lirutin!

IMG_7571_2

22.3.2015
Eilissäpänä nostin kissan, tai oikeastaan uuden uljaan ohjauksen, pöydälle ja sen rinnalle sitten ite korjailemani vaihdokkaan ja tunnustaa täytyy että onhan niissä vähäsen eroa - ainakin väri, meikäisen versio on Miami Vice -vihreä ja uutukainen lähinnä Mehtän vihreä 🙂

Avasin vielä kertaallen omastani ohjausventtiilin/venttiilipesän (mikä hitto sen rattiputken päähän tulevan mötikän oikea nimi on) ja vaihdoin sen sisällä tulevat teflon helat (4 kpl). DSassen myy näköjään settiä missä on sekä nuo helat että niiden alle tulevat gummit, mutta miulla oli vaan helanderit. Reilusti LHM:mää ja varovaista punnerrusta ja paketti meni kasaan ihan siististi - toivottavasti.

Sen jälkeen putket rinnakkain ja kaikki hilut samaan asentoon ja samaan tiukkuuteen. Ennen sinetöintiä tungin vielä hammastangon päästä saaaaattanasti vaseliinia sisuksiin, vot.

Tänään keskityin enemmänkin ajeluun ja mikäs siinä ajellessa, aurinko paistaa ja pikkupakkanen - parhautta! Käytiin pyörähtämässä muutamilla kirppareilla ja jollain hemmetin Markkinoilla, jossa huomasin että ID:hän on ihan törkeen paskanen! Noloa!

Noh, Atlas pointissa on perusharjapesu vain 9€ eli sinne. Muutaman kerran olen harrasteajokkejani konepesuun vienyt ja elävästi muistan ainakin Volvo Amazonin & Punikin (2CV6) pesuretken, molempien jäljiltä joka paikka märkänä ja muistaakseni Amazoniin tuli jotain helevetin sähkösheikkailuja bonukseksi. Rohkea rotan syö.

IMG_7573 IMG_7577

Ja tulihan sitä vettä. Paljon! Rouva ei suostunut kyytiin vaan päivysti pihalla, onneksi, sillä apurinpuolelta puski ikkunan & oven raosta saatanallinen koski kastellen koko penkin kuskin oikeata kylkeä unohtamatta. Molskis vaan, onneks kesää kuivaa ja rouva matkusti sitten loppupäivän takapenkillä, apurinpuolella tietenkin, koska siellä oven sisäkahva oikuttelee ja jouduin joka kerta kiertämään ulkokautta avaamaan oven. Hemmetin prinsessa 🙂

Tämmöne oli ID -uunon viikonloppu tällä kertaa, ei ihan paska.

 

Ennen vedenpaisumusta.

IMG_7570  IMG_7569

20.3.2015
Noh, viime viikonlopun Tekrakeikkojen jälkeen hajosi kurkku totaalisesti ja usutti leguriin saakka. Paskana tyystin, antibiootteja, jotain pseudoefedriiniä, tulehduslääkitystä ja yskänlääkitystä. Turpa umpeen ja punkkaan. Mikäpäs siinä!

Keltuaisen vaihdelodjuhomma meni ns. puikkoon eli Hantalta löytyi sopiva aski, hinta kohallaan ja kuljetuskin onnistuu eli yksi murhe vähemmän. Jesh!

ID:hen laadin mittavan varaosatilauslistan ja nehän tulla lopsahti tänään, aivan mah-ta-va-ta! Eli Ruotsissa täysin kunnostettu & säädetty koko hammastanko ohjaustehostimineen yms, bensatankin kotelon pohjapelti, valojen korkeudensäätövipujen päihin tulevat nylon helat, takapään pohjaanlyöntikumit, manuaalisen korkeudensäätövivun kartiokumi, jarruventtiilin kumikuppi, pakoputkiston asennussetti, pitkä takaputki ja ja ja... Ohjausakseliston asennustyökalu ja -ohjekin tuli lainahan. Parhautta! Jännää! Suorituspaineita! Köh-köh!

Järkiveikkona ja vähäkin tolkku kolmiolääkkeiden horjuttamana priorisoin kuitenkin ensimmäiseksi hommaksi stereoiden asennuksen. Eilen jahusin 3 tuntia pallokaiuttimien ja Clarionin asennuksen kanssa. Clarion kuitenkin oikutteli, jotenka päädyin vaihtamaan sen tilalle upean Roadstarin kasettisoittimen. Piuhoitusten uudelleen kytkemisen jälkeen sökötin laitteeseen ainoan kasetin mikä miulta löytyy ja se oli... Finnhits 1. Eka kappale taisi olla Nosta lippu salkoon, jota kuului kevyesti vouvaten noin 30 sekuntia ja sitten nauha meni väliin ja Roadstar mykistyi. Prkle.

Tänään jatkoin hommia kytkemällä TAAS Clarionin paikalleen, vaan se yksinkertaisesti kuulosti niin pahalta että purin Roadstarin ja löysin vian, yksi äänipään piuha irti. Tinaus ja toimii, kasettikin toimi kun kynällä ensin herkisteli ja sitten vielä liimasi lattialle tipahtaneen huopatyynyn paikalleen. Eli Roadstar vaihtui sittenkin paikalleen. Kuivakka on sointinsa 😀

Onneks tuli pimeetä ja kylmää ja pääsi sisälle lämmittelemään. Huomenna lissee!

IMG_7549

14.-15.3.2015
Jatkuva flunssailu rupee jo hiukkasen risomaan ja suorastaan vituttamaankin. Aurinko paistaa ja ite istuu viltti polvella sisällä. Perseestä on.

Mielenkiintoisten Keltuaisen myyntioperaatioiden jälkeen pikku-K lähti sitten lauantaina kohti Loimaata. Kovasti olen kysellyt perään josko on perille päästy vaan mitään ei ole kuulunut. Toivottavasti kaikki on mennyt oo ja koo. Loimaalta tuli myös mukava laatikollinen ID:n osia joita pääsee pujottelemaan paikoilleen kun olo tästä vähän korjaantuu - mahtavata!

IMG_7558

Kuopion kuoma putkahti kyläilemään ja Tekramütischin keikkoja tsekkailemaan ja samalla sitten säädeltiin Rouvan venttiilit. Tosin ei osattu ilman Joensuun jakarin Jalppiksen apua 🙂 Tyystin ummessa oli pakopuoli eli onneksi en taudin takia ajellut hällä lainkaan ja isommilta vaurioilta vältyttiin.

Sunnuntaina kiskoin päälle kaikki lämpimät vaatteet ja väkersin etuvalojen korkeudensäätövivuston jonkinlaiseen kuosiin. Rautalankaa ja nippusiteitä ettei umpiot lennä mäjelle ja uutta osatilausta vetämään. Humoristista tässä onpi se, että osat tilaan Loimaalta niillä rahoilla jotka sain sieltä Loimaalta.

IMG_7564

Semmosta tällä kertaa.

PS. Keltuaisupdatea pukkaa, tuli juuri puhelu. Kaasu hirttelee kiinni ja vaiheloota on perkkele 2CV4:stä eli sikatiheät välitykset - kulkee vaikka seinää ylös, mutta matkanopeus max. 80km/h ja tuolloin ajomelu about 120dB. Sovittiin että metästetään siihen 2CV6:n loota ja säädetään kompensaation kohilleen.

Harmillista ja pöh.