Siirry sisältöön

img_2577

18.5.2012
Huomenna olis Jaoksen Kevätretki Kuopion suunnalle ja tavoite oli että reissu tehdään Aimolla, koska Eldo pitää liian pahaa metakkaa, Pakun remppa on kesken ja Punikki on vielä, valitettavasti, talvisäilössä Mattisenlahdessa.

Ruokiksella tein perinteiset eli kävin Öljypisteellä vaihdattamassa ekat öljyt sekä koneeseen & lootaan sekä öljyn suodattimen tietty. Lootan täyttöproppu oli tyystin jumissa ja porukalla jahuttiin tunti ennen ku proppu saatiin auki ja uutta lirua lootaan. Piti purkaa lämmitysputket ja ties mitä lipareita hittohon että mahtui vipuamaan kunnolla.

dscn0726

Mitään isompia remppoja en meinannu nyt tehdä, mutta niskatuet oli etupenkkeihin askarreltava ja ne nappasin Pakusta, koska sen penkeille oli muita suunnitelmia. Joo, päivällä kun oli kaupungilla asioimassa niin kattoverhoilu tipahti päähän aiheuttaen melkoisen säikähdyksen ja hetkellisen näkökentän supistumisen. Sprayliimaa ja malttia ja sinnehän se tarttui ja siistikin tuli, mitäny parta ja silmälasit oli ihan takussa ja sameena liimapölystä, tärpätillä läks.

dscn0888

Niskatuet asentui ja tuli ihan jees. Kuskinpuoleisesta penkistä on kisko säpäleinä, siitäkin tiesin etukäteen - pitää muistaa metästää jostain sopiva donori josta rälläköidä puuttuva siivuinen. Apurin penkki onpi ok.

Mitään ylläreitä ei siis tullu vastaan, mattojen alle en ole vielä kurkistanut mutta alusta näyttää sen verran hyvältä että tokko sieltä pommeja tulee vastaan.

Moottoriöljyt: Valvoline Turbo 20W-50
Vaihteistoöljyt: TB EP 80-90

Mittarinlukema: 45797

img_2574

17.5.2012
Klo. 7:00 lähti taajamajuna raahaamaan minuu kohti Humppilaa, johon oli sovittu treffit Nyytistäjän ja AMI8 Breakin, Aimon kanssa. Sinänsä huvittava pikantti yksityiskohta, meikähän puuhastelee aktiivisesti Humppaorkesterissa jonka ralleissa seikkailee Aimo, humpan kuningas.

VR yllätti ja juna oli aikataulussa Humppilan asemalla ja kyllähän se oli siinä, kun näki sateisella parkkipaikalla kököttävän beigen, hiukkasen nahistuneen ja reissanneen näköisen katiskan. Tihkusateessa köröteltiin Jokioisille jossa sinetöitiin bisnekset, syötiin herkullinen ateria ja mie lähin huristelemaan Kotia kohti. Matkalla kävin kurkkaamassa yllätysvierailulla Rämsöössä josko Nalle & Rauni olis himpessa, vaan eivät olleet. Jätin Humppalevyn terassille ja päätin suoriutua Kotio vaan navigaattorina toimineesta iPadista loppui akku ja mukana ollut halpislaturi ei toiminut - olin eksyksissä Vesilahdessa tai josssain. Ihan klassikko, kattelin vaan iPadista minne pitää mennä enkä katellu yhtään minne menin. Tunnin toilailtuani pääsin pikitielle ja lopulta kohti Tamperettakin.

Helevetillinen ukkosmyrsky rysähti niskaan jossain Jyväskylän tienoilla ja sitä riitti Varkauteen asti. Kävin Usokkilassa tankkaamassa ja siellä puski vettä ja rakeita vaakana niin lujaa, että tankkaajan vasen kylki oli littamärkä ja tennarissa puoli senttiä vettä pohjalla. Onneks myräkkä vei mennessään myös Tosikkojen kaikki puutarhakalusteet, Tupakointi Kielletty ja Täällä ei myyvä kaljaa -kyltitkin. Häh-häh!

Varkauden jälkeen rata kuivui ja loppumatka sujui ilta-auringon loisteessa. Aimo kulki keveästi ja notkeasti, hiukkasen haiskahteli pakokaasut ja öljy, kuumana ei meinannu startata ja pyyhkijät narskutteli, nirsk-narsk. Kauba mies kertoikin kaikista em. ominaisuuksista eli mitään yllättävää ei tullut.

Matkanopeus oli tommosta 100km/h, välillä suoritin näyttäviä ohituksiakin jolloin neula pomppasi vipattamaan jopa 120km/h kohdalle. Kaikesta kaahailusta huolimatta kulutus oli 5.7l/100km mikä oli oikein mukavata, öljyä Aimo kulautti puolet mittavälistä eli abauttiarallaa 0.3 desiä.

Himalandiassa odotti Raati, joka aluksi hieman kakisteli ja kummasteli ostoksen habitusta, mutta koeajon jälkeen muuttui ääni kellossa ja adjetiivit joita käytettiin olivat enimmäkseen ylistävää plaatua...

AMI8 BREAK 1974 "Aimo" oli tullut taloon.

dscn0717

AMI8 BREAK 1974
Valmistenumero: 21JB2155
Mittarin lukema: 45195

Moottori
Tyyppi: A 06/635
Valmistenumero: 0904044661

Vaihteisto
Levyjarrullinen loota

amitkoukeroissa2011 by turtle

Karjalan Koukeroissa 2011 oli pienimuotoinen AMI -katselmus ja siellä alkoi oireilu - AMI olisi saatava. Haaveissa kummitteli jompi kumpi AMI6 variaatioista tahi sitten AMI8 BREAK. Pienoisena ongelmana oli kuitenkin se että Suomessa vapaita AMEja liikkui melko vähän ja itellä oli jo 1 kpl AZU 1962, 2CV Eldoraato 1961 sekä 2CV6 1972/84, talviautona kummitteli vielä Picasso 2004.

Kevät 2012 koitti ja päätin pitkin hampain luopua Pakusta, jota piti kuitenkin hiukkasen kunnostella ja sipistellä maksimaalisen Eurokuorman toivossa. No, lähestyin Nyytistoimittajaa ihan muissa merkeissä, taisi olla Pääkirjoitus ja Varaosaluettelo 4/2012 numeroon ja vihjailin hällen jotta jos sattuu kuulemaan että joku kaipailee hyvää pakua niin miulla saattaisi olla kaupan. Peeässäsin vielä jotta jos kuulee jonkun kaupittelevan jotain meikän fantasioimista malleista niin vihjaisi samaan osoitteeseen… No, hää vihjaisi jotta hällä saattaisi muuten olla jouten Beige AMI8 Break vuosimallia 1974. Perkkkeeles!

dscn0864
20.5.2012
No niin, Pakun kevyt pintaremppa tuli valmiiksi. Öljyt ja suodatin vaihdettu, nipat voideltu ja vekotin on valmis kesän rientoihin! Mittarinlukema: 31441
Valitettavasti hää joutuu nyt ns. vasaran alle ja myyntiin 🙁

image
17.5.2012 huitasin junalla Humppilaan ja sieltä Nyytistoimittajan tykö Joroisille josta mukaan tarttui mukavasti rupuinen AMI 8 Break 1973, josta lisää tarinaa ja kuviakin ihan tuotapikaa!

dscn0517

MYYDÄÄN AZU AMI-kuumeen johdosta

CITROEN 2CV COMBI AZU / 2400
VM : 1962
REKNRO : BP-51
Tuotu Suomeen: 7.5.1962
VALMISTENUMERO: 72589x

- Ehjäkylkinen (siis ei ikkunoita takaosassa)
- Isoikkunaiset takaovet
- Kuljin täydellisesti läpikäyty 2004, huolellisista pohjatöistä huolimatta korissa jo hieman talviajon jälkiä. Runko, alusta jne. erinomaisessa kunnossa
- Runko ja kotelot suojattu Dinitrolilla Jeroen Catsin ohjeiden mukaisesti (tulpatut reijät, mahdollistavat helposti uudelleen käsittelyn)
- Väri AC138 Gris Dandy, mukaan n. 1l PPG:n väriä ohenteineen ja kovettimineen sekä 2 putelia sävytettyä spray-maalia
- Konepellin alla AK2 -kone 1 kurkkuisella kaasarilla, jossa koneistamolla vaihdetut kiertokangen yläpään helat, kammen etulaakeri ja tasapainotettu vauhtipyörä sekä lähes uusi 9 -puristeinen mäntä-sylinterisarja
- Vaihteisto wanhusmallinen, johon istutettu 4:n perä ja kuulamallin vetoakselit -> ei täristelyä tiukoissakaan käännöksissä
- wanhusmallin polkimet
- 2 renkaat, kesäpyörät 125x15 Firestonet wanhusvanteilla, talvipyörät wanhat Nokian nastagummit
- 123 kärjetän sytytys
- releohjatut halogeenivalot
- 12V sähköt
- öljypohjanlämmitin
- Kevyt reissuvarustus eli kaapistot ja jatkettava takalattia
- 4 x kitkaiskarit, takana lisäksi putket
- Varapyöräkotelossa hyväkuntoinen vapaa-ajan akku (75Ah), relekytkennän avulla lataa ajon aikana sekä ajo- & vapaa-ajan akkua
- Pioneer cd-soitin 4 kaiuttimella
- Vetokoukku
- rekisteröity 4:lle, takapenkki ei paikoillaan tällä hetkellä (valitettavasti sellaisessa paikassa että ei saa ehjänä ulos)
- siistit erilliset etupenkit uusilla harmailla orggis istuinosilla
- rullavyöt edessä
- harmaa keinonahkaverhoilu

- AKE:lta tilattu täydellinen historiikki
- alkup. käyttäjän käsikirja
- yms. jne...

Hirmuisesti kuvia sekä tietoa kulkimen vaiheista vuosina 2004-2012 :

Vuodet 2004-2007: http://www.hulifer.net/paku/Diary/Diary/Blogi/Arkisto.html
Vuodet 2008-2012: http://www.hulifer.net/paku/blogi/?cat=8
Nykytila, kuvat otettu 20.5.2012: http://www.hulifer.net/paku/AZU1962/

Lisää kuvia: http://www.hulifer.net/fourgonettes/gallery/index.php?gallery=AZU%201962%20-%20Pappa

Hinta : 5300E